Voimaan tullut yleiskaava

Kaupunginvaltuuston lokakuussa 2016 hyväksymä Helsingin uusi yleiskaava – yleiskaava 2016 – tuli voimaan 5. joulukuuta 2018. Yleiskaava kattaa koko Helsingin alueen Östersundomia lukuun ottamatta.

Yleiskaava 2016 kuvaa kaupungin strategista tavoitetilaa ja ohjaa jatkossa Helsingin asemakaavoitusta.

Yleiskaava mahdollistaa Helsingin kasvun tiiviiksi kaupungiksi, jonka useita keskuksia yhdistää raideliikenne. Esimerkiksi Malmi, Itäkeskus, Herttoniemi ja Kannelmäki voivat kasvaa uusiksi keskustoiksi, joissa on monipuolisesti asumista, palveluja ja työpaikkoja.

Uusi yleiskaava luo edellytykset kantakaupungin laajentamisen muun muassa kaupunkibulevardeiksi muutettavien Vihdintien ja Tuusulanväylän varsille. Yleiskaavan mukainen Helsinki on edelleen vihreä kaupunki, jonka vahvuuksia ovat kaupunkimetsät ja kulttuuriympäristöt.

Helsingin hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus kumosivat yleiskaavasta tiettyjä osia. Näillä alueilla jää voimaan vuoden 2002 yleiskaava sekä voimassaolevat osayleiskaavat. Alueet on kuvattu päivitetyssä yleiskaavakartassa sekä lueteltu alla.

Luettelo yleiskaava 2016:n kumotuista osista:

Lahdenväylä

  • Alueelta on kumottu Kaupunkibulevardi-kaavamerkintä sekä sen varteen rajautuvat kaavamerkinnät Kantakaupunki C2 sekä Asuntovaltainen alue A2. Alueella jää voimaan vuoden 2002 yleiskaava merkintöineen ja määräyksineen.

Länsiväylä

  • Alueelta on kumottu Kaupunkibulevardi-kaavamerkintä sekä sen varteen rajautuvat kaavamerkinnät Kantakaupunki C2 sekä Asuntovaltainen alue A1. Alueella jää voimaan vuoden 2002 yleiskaava merkintöineen ja määräyksineen sekä Koivusaaren osayleiskaava.

Turunväylä

  • Alueelta on kumottu Kaupunkibulevardi-kaavamerkintä sekä sen varteen rajautuvat kaavamerkinnät Kantakaupunki C2 sekä Asuntovaltainen alue A1. Alueella jää voimaan vuoden 2002 yleiskaava merkintöineen ja määräyksineen.

Hämeenlinnanväylä

  • Alueelta on kumottu Kaupunkibulevardi-kaavamerkintä sekä sen varteen rajautuvat kaavamerkinnät Kantakaupunki C2 sekä Asuntovaltainen alue A2 ja Asuntovaltainen alue A3. Alueella jää voimaan vuoden 2002 yleiskaava merkintöineen ja määräyksineen sekä Pohjois-Haagan itäosan osayleiskaava.

Ilmalan ratapiha

  • Alueelta on kumottu Veturitien ja pääradan väliseltä alueelta kaavamerkintä Kantakaupunki C2. Alueella jää voimaan vuoden 2002 yleiskaava merkintöineen ja määräyksineen.

Tuomarinkylän kartanon pellot

  • Alueelta on kumottu kaavamerkintä Asuntovaltainen alue A2. Alueella jää voimaan vuoden 2002 yleiskaava merkintöineen ja määräyksineen.

Pitäjänmäen Teknoksen alue

  • Alueelta on kumottu kaavamerkinnät Kantakaupunki C1 sekä Asuntovaltainen alue A1. Alueella jää voimaan vuoden 2002 yleiskaava merkintöineen ja määräyksineen.

Viikintien eteläpuoliset peltoalueet ja Pornaistenniemi

  • Alueilta on kumottu kaavamerkinnät Kantakaupunki C2, Asuntovaltainen alue A2 ja Asuntovaltainen alue A4. Alueella jää voimaan vuoden 2002 yleiskaava merkintöineen ja määräyksineen.

Melkki

  • Yleiskaava on kumottu Melkin osalta. Alueella jää voimaan vuoden 2002 yleiskaava merkintöineen ja määräyksineen.

Vartiosaari

  • Yleiskaava on kumottu Vartiosaaren osalta kokonaisuudessaan. Alueella jää voimaan vuoden 2002 yleiskaava merkintöineen ja määräyksineen.

Ramsinniemi

  • Yleiskaava on kumottu Ramsinniemen osalta kokonaisuudessaan. Alueella jää voimaan vuoden 2002 merkintöineen ja määräyksineen.

Itä-Villinki

  • Yleiskaava on kumottu Itä-Villingin osalta. Alueella jää voimaan vuoden 2002 yleiskaava merkintöineen ja määräyksineen.