Blogi: Yleiskaavaprosessi

Yleiskaavan toteuttamisohjelma viitoittaa kestävän kaupungin kasvua

Helsingin yleiskaavan toteuttamisohjelma on kaupunginvaltuustossa hyväksytyn yleiskaavan jatkosuunnittelua ajoittava ohjelma. Toteuttamisohjelmaa tarvitaan, jotta uusi kaupunkirakenne toteutuu yleiskaavan tavoitteiden mukaisesti ja ennakoitavalla tavalla. Aikatauluttamisella on suuri merkitys ajatellen esimerkiksi yleiskaavan tavoitteiden kannalta tärkeitä raideliikenteen investointeja, jotka pitää saada toteutettua samanaikaisesti uuden asuin- ja työpaikkarakentamisen kanssa. Yleiskaavan toteuttamisohjelma ohjaa ensisijaisesti kaupungin asemakaavoituksen ja liikennesuunnittelun aikatauluja, mutta myös[…]

Blogi: Yleiskaavaprosessi

Uusi yleiskaava on tullut voimaan

Helsingin uusi yleiskaava – kaupunkikaava on tullut voimaan 5. joulukuuta 2018. Yleiskaava 2016 kuvaa kaupungin strategista tavoitetilaa ja ohjaa jatkossa Helsingin asemakaavoitusta. Yleiskaava kattaa koko Helsingin alueen Östersundomia lukuun ottamatta. Yleiskaava mahdollistaa Helsingin kasvun tiiviiksi kaupungiksi, jonka useita keskuksia yhdistää raideliikenne. Esimerkiksi Malmi, Itäkeskus, Herttoniemi ja Kannelmäki voivat kasvaa uusiksi keskustoiksi, joissa on monipuolisesti asumista,[…]

Blogi: Yleiskaavaprosessi

Korkeimman hallinto-oikeuden yleiskaavapäätös ei vaaranna Helsingin lähivuosien kaavoitustavoitteita

Korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksensä Helsingin yleiskaavasta. Yleiskaavasta kumottiin joitakin osia. Helsingin maankäytön suunnittelua voidaan kuitenkin jatkaa yleiskaavan toteuttamisohjelman mukaisesti. Päätös ei vaikuta Helsingissä merkittävästi 2020-luvun kaavoituksen ohjelmoituun toteuttamiseen. Korkein hallinto-oikeus on antanut 8. marraskuuta päätöksensä Helsingin yleiskaavasta. Yleiskaavan esitystapa todettiin lainmukaiseksi. Helsingin yleiskaava on laadittu edeltävistä yleiskaavoista poikkeavalla esitystavalla. Kaavakartta on jaettu 100 x[…]

Blogi: Yleiskaavaprosessi

Helsingin hallinto-oikeus kumosi osan yleiskaavan merkinnöistä

Helsingin hallinto-oikeus on antanut 5. helmikuuta päätöksensä Helsingin yleiskaavasta ja Vartiosaaren osayleiskaavasta tehtyjen valitusten osalta. Hallinto-oikeus kumosi osan yleiskaavan merkinnöistä sekä Vartiosaaren osayleiskaavan. Yleiskaavan uudenlainen esitystapa on lainmukainen. Hallinto-oikeus kumosi yleiskaavan hyväksymistä koskevan Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksen Länsiväylää, Turunväylää, Hämeenlinnanväylää ja Lahdenväylää koskevien kaupunkibulevardimerkintöjen osalta. Lisäksi hallinto-oikeus kumosi kaupunkibulevardi-merkintöihin edellä mainittujen väylien varrelle rajautuvat C2-, A1-,[…]

Blogi: Yleiskaavaprosessi

Helsingin uudesta yleiskaavasta 50 valitusta

Kaupunginvaltuuston hyväksymästä Helsingin uudesta yleiskaavasta tehtiin hallinto-oikeuteen 50 valitusta. Kaupunginhallitus hyväksyi 22.5.2017 kokouksessaan hallinto-oikeudelle oman lausuntonsa, jonka mukaan valitukset tulisi hylätä tai joiltakin osin jättää tutkimatta. Kaupunginhallituksen lausunto ja kaikki 22.5. kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteesta.

Blogi: Yleiskaavaprosessi

Yleiskaavan toivomusponsien käsittely jatkui lautakunnassa

Kaupunkisuunnittelulautakunta jatkoi kokouksessaan 28. helmikuuta lausuntojen käsittelyä yleiskaavaan liittyvistä toivomusponsista. Lautakunnassa tehtiin muutoksia joihinkin virastossa valmisteltuihin lausuntoihin. Tarkat tiedot muutoksista on luettavissa lautakunnan päätöstiedotteesta. Päätöstiedote lautakunnan 28.2. kokouksesta Lautakunnan 28.2. kokouksen esityslista

Blogi: Yleiskaavaprosessi

Yleiskaavan toivomusponnet lautakunnassa

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli kokouksessaan 14. helmikuuta yleiskaavan valtuustokäsittelyssä esitettyjä toivomusponsia. Käsittelyssä oli 23 pontta. Lautakunta antaa niistä lausuntonsa kaupunginhallitukselle. Lautakunnan kokouksessa viisi lausuntoa jätettiin pöydälle, loput lautakunta hyväksyi. Lautakunnan 14.2. kokouksen esityslista Päätöstiedote 14.2. kokouksesta

Blogi: Yleiskaavaprosessi

Valtuusto hyväksyi yleiskaavan

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingille uuden yleiskaavan pitkän keskustelun ja useiden äänestysten jälkeen. Ehdotukset yleiskaavan palauttamisesta uuteen valmisteluun äänestettiin nurin selvin luvuin. Ehdotus Keskuspuiston rajaamiseksi pois uudesta yleiskaavasta kaatui äänin 55 – 30 ja muut vastaehdotukset vielä selvemmin. Keskustelussa käytettiin lähes 150 puheenvuoroa ja se kesti yhteensä yli kuusi tuntia. Eniten keskustelua aiheuttivat Keskuspuiston ja Malmin lentokentän[…]

Blogi: Yleiskaavaprosessi

Yleiskaavan valtuustokäsittely Helsinki-kanavalla

Kaupunginvaltuusto käsittelee Helsingin uutta yleiskaavaa – Kaupunkikaavaa keskiviikkona 26. lokakuuta. Kokousta voi seurata suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalta kello 18 alkaen. Kokousta voi seurata lisäksi paikan päällä kaupungintalolla istuntosalin lehteriltä. Sisäänkäynti on osoitteesta Sofiankatu 3. Lähetys on katsottavissa myöhemmin myös tallenteena Helsinki-kanavalta. Päätöksistä kerrotaan kokouksen aikana Helsinki-kanavan lähetyksessä ja heti kokouksen jälkeen päätöstiedotteet-sivulla. Kaupunginhallitus hyväksyi 17. lokakuuta[…]

Blogi: Yleiskaavaprosessi

Yleiskaava eteni valtuustoon

Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina 17. lokakuuta osaltaan Helsingin uuden yleiskaavan. Valtuuston käsittelyyn yleiskaava tulee keskiviikkona 26. lokakuuta. Kaupunginhallituksen käsittelyssä ehdotukseen lisättiin lausuma, jonka mukaan jatkosuunnittelussa ratkaistaan tarkemmin maankäyttö Keskuspuiston Hakamäentien ja Kehä 1:n välillä kulkevan osan kohdalta sekä Hämeenlinnanväylän bulevardisoinnin osalta. Lähtökohta on, että Keskuspuisto ja asuntorakentaminen sovitetaan yhteen niin, että Keskuspuisto säilyy mahdollisimman laajana. Lasse[…]