Blogi: Yleiskaavaprosessi

Yleiskaava tulossa kaupunginhallituksen käsittelyyn

Helsingin uusi yleiskaava tulee Helsingin kaupunginhallituksen käsittelyyn maanantaina 19. syyskuuta. Kaupunkisuunnittelusta vastaavan apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäen esitys on sisällöltään sama kuin kaupunkisuunnittelulautakunnan aiemmin yksimielisesti hyväksymä ehdotus. Lopullisen päätöksen yleiskaavasta tekee kaupunginvaltuusto myöhemmin syksyllä.

Sinnemäki sanoo, että uusi yleiskaava on kokonaisuus, jonka avulla Helsinki kasvaa tulevaisuudessa yhä elävämmäksi ja viihtyisämmäksi kaupungiksi. ”Kaupunkikaava laajentaa kantakaupunkia ja ohjaa toimivaan täydennysrakentamiseen joka puolella kaupunkia. Moottoritiemäisten väylien bulevardisoinnit muuttavat aikaisemmin vain liikenteelle varattua tilaa monipuoliseksi kaupungiksi.”

Yleiskaavan varaukset mahdollistavat kasvun vähintään 860 000 asukkaaseen ja 560 000 työpaikkaan vuoteen 2050 mennessä. Yleiskaavan ratkaisut perustuvat visioon Helsingistä raideliikenteen verkostokaupunkina, jolla on vahva ja nykyisestä laajentunut kantakaupunki. Joukkoliikenteen perustana on laajeneva raideliikenneverkko. Kävelyn ja pyöräilyn merkitys kasvaa. Tavoitteena on myös riittävien virkistysalueiden turvaaminen kasvavalle väestölle. Viheralueverkosto vahvistuu, virkistysalueet ja -palvelut ja meri ovat helposti saavutettavissa.

81 kommenttia artikkeliin ”Yleiskaava tulossa kaupunginhallituksen käsittelyyn

  1. “Viheralueverkosto vahvistuu, virkistysalueet ja -palvelut ja meri ovat helposti saavutettavissa.”

    Tämä ei pidä paikkaansa, sillä viheralueverkosto ei voi vahvistua samaan aikaan, kun yleiskaava toteutuessaan leikkaisi tai jopa amputoisi useita viheralueita.

    Keskuspuiston supistamiseen on kiinnitetty paljonkin huomiota, mutta ongelmia on eri puolilla kaupunkia. Valtuuston hyväksymä metsäisen verkoston perustaminen jää pelkäksi sanahelinäksi, jos kaupunkiluontoon tehtyjä heikennyksiä ei korjata yleiskaavasta.

    Linkin takaa löytyy 20 yhdistyksen allekirjoittama tiedote Itä-Helsingin luontoalueiden puolesta:

    http://vuosaari.fi/vuosaari-seura/lausunnot-ja-kannanotot/3893-ita-helsingin-metsat-ja-luonnonrannat-on-sailytettava

    23+
  2. Uuden yleiskaavan käsittely etenee kuin juna kaupungin päätöksenteossa siinä muodossa kun kaupunkisuunnitteluviraston virkamiehet sen ovat alunperin suunnitelleetkin. Kaavaehdotus hävittäisi suuren osan kaupungin metsistä ja viheralueista ja tuohoaisi myös Keskuspuiston.

    Asukkaiden palautteella tai tehdyillä muistutuksilla ei ole ollut mitään vaikutusta asiaan, kaupunkisuunnittelulautakunta on liikuttavan yksimielinen, ja valtuustollakin tuntuu olevan vain valtava kiire saada laatimansa kaava hyväksyttyä ennen ensi kevään kunnallisvaaleja.

    Miten on mahdollista, että tällainen ratkaisevasti koko kaupungin kehittämiseen vaikuttava kaava voidaan nuijia läpi ilman, että asukkailla olisi mahdollisuus ottaa siihen kantaa kunnallisvaaleissa?

    21+
    • Hyvä uusi yleiskaava saadaan. Keskuspuistokin hiljenee useita kymmeniä desibelejä, kun moottoritien melu katoaa.

      44+
  3. Kävin kesällä ensimmäistä kertaa Vartiosaaressa. Huikea paikka, joka henkii mennyttä maailmaa ja on sellaisenaan säilyttämisen arvoinen. Tämän uniikin paikan tuhoaminen rakentamisella ei ratkaise minkään sortin asuntopulaa. Säilytetään nyt herraneb aika yksi saarellinen huvilahistoriaa ja saaristoluontoa jälkipolvillekin.

    12+
    • Eiköhän noita saaria Helsingin edustalla edelleen riitä? Reilu kolmesataa. Uusia kohteita avautuu koko ajan, Vallisaari, Lonna…

      53+
  4. Jokaisen isomman asuinalueen lähellä tulisi olla muovaamatonta luontoa nykyisille asukkaille ja toki myös tuleville sukupolville virkistymistä varten. Luonto on myös arvo sinänsä. Omaleimainen historia ja vanhat rakennukset 1800 luvun lopulta tai 1900 luvun alkupuolelta ovat myös tärkeitä.

    15+
    • Jokaisen isomman asuinalueen keskellä tulisi olla raidevaihtoasema, ja toimivat joukkoliikenneyhteydet joka suuntaan.

      17+
  5. Viheralueverkosto vahvistuu, virkistysalueet ja -palvelut ja meri ovat helposti saavutettavissa.
    Paitsi että tämä on suorananinen vale se on myös todistettavissa.
    En oikein ymmärrä miksi KSV haluaa valehdella asukkaille? Vuorovaikutus on ollut suuri vitsi, sitten vielä kehdataan väittää että tässä viheralueita raiskaavassa kaavassa ne vahvistuisivat. Tapasin yleisötilaisuudessa KSV:n virkamiehiä jotka olivat huolissaan siitä että heitä pidetään pahoina. Vastasin että on luonnollista että teiitä pidetään pahoina koska valehtelette asukkaille. Toivottavasti ensi vaalien jälkeen meillä on sellainen valtuusto joka lähettää tämän yleiskaavan irvikuvan takaisin valmisteluun. Roskakorin kautta.

    17+
    • Pidetään pahoina? Aika lievä ilmaisu sille, mitä ihmiset tällä herkellä tuntevat KSV:n virkamiehiä kohtaan.

      6+
  6. Kaupunkilaiset kaipaa koskemattoman luonnon rauhaa. Alueen asukasluku tulee lisääntymään todella paljon, joten vihreä keidas olisi hyvä jättää rakentamatta. Vartiosaari ihan ainut laatuinen paikka ja sitä ei tulisi rakentaa, vaan jättää nykyiselleen ja kehittää ulkoilusaarena. Kahvila ja vieras venesatama.

    9+
      • “Puhu ihan omasta puolestasi.”

        Kyllä se voi sun puolesta puhua ihan samanlaisella oikeutuksella, jolla eräs vihreä ideologinen lausuntoautomaattikin eilen puhui sanoessaan “meidän kaikkien” 600000:n zadilaisen kannattavan vihreätä kanakoppiunelmaa.

        0
    • Jos väitteesi perustuisi faktoihin, asunnot koskemattoman luonnon keskellä olisivat kalliimpia kuin umpikorttelialueella. Myyntihinnat todistavat ihan toisin päin menevät kaipuut.

      1+
      • Niin ne ovatkin kalliimpia. Ainoa poikkeus tälle ovat vanhat kerrostaloalueet kantakaupungissa

        1+
      • Näinhän se on. Ja tämän toki todistaa jo Westendin ja Kauniaisten hintatasokin.

        1+
  7. Kaupunkisuunnitteluviraston mukaan yleiskaavan tavoitteena on myös riittävien virkistysalueiden turvaaminen kasvavalle väestölle. Tavoite aiotaan saavuttaa rakentamalla kaupungin metsät ja viheralueet täyteen asuntoja.

    15+
    • Mikä järki vääristellä ja liioitella? Se ei edistä asiaasi.

      Ei kukaan ole rakentamassa metsiä ja viheralueita täyteen asuntoja, ja suurin osa helsinkiläisistä tajuaa sen.

      48+
      • Suurin osa helsinkiläisistä tajuaa, että iso osa metsistä ja viheralueista rakennetaan täyteen asuntoja.

        8+
      • Näin sitä vain on esitetty, että Laajasalon tiheimmin asutun kerrostaloalueen lähipuisto Tengströminpuisto aiottaisiin kokonaan rakentaa 1,8 tehokkuudella täyteen kerrostaloja (=kaikista tihein kerrostalokaava) . Haloo herätkää! Tänne aiotaan tehdä slummeja! Kuka nuo varattomien vuokrakämppien vuokrat maksaa? Sossutoimisto tietenkin ja voitot vievät ammattiliitot ja muut “kansainväliset” sijoittajat! Kohta on Helsingissä monopolivuokramarkkinat, kun hintoja voi mielinmäärin nostella- maksaja kun aina löytyy sossusta.

        5+
      • Lex malmi saattaa vaikuttaa koko kaavaan… Ja “tolkkua kaavaan-aloite”ainakin…
        Kannattaa harkita.

        3+
      • Miksi helsinkiläisten pitäisi innostua omien tonttiensa pakkolunastuksesta? Jos Malmin ilmailutoiminta jatkaa ja “kehittyy”, niin lähiseudun kämppien hinnat ainakin romahtavat. Ei missään päin maailmaa lisääntynyt lentomelu ja -liikenne ole parantanut ainakaan asuntojen hintatasoa.

        Ulkopaikkakuntalaisten (saatikka muidenkaan) on turha huudella moottoriteiden tai lentokoneiden perään. Helsinkiä pitää rakentaa ihmisille eikä vain autoille taikka lentokoneille.

        83+
      • Tonttisi voidaan jo nyt pakkolunastaa, jos tarve niin vaatii. Ei Lex-malmi sitä uhkaa lisää.

        Kertoisitko vaikka jonkun esimerkin, missä tontin arvo on alentunut lentoliikenteen takia.
        Ainakaan malmin lentoasema ei ole alentanut yhdenkään tontin arvoa. Päinvastoin.

        Kunnallisvaalit pitäisi oikeastaan järjestää niin, että ainakin uusimaalaiset saavat äänestää oman kuntansa lisäksi helsingin asioista. Vuorovaikutus on niin suurta.

        Helsinkiä pitää rakentaa vain autoille ja lentokoneille, eikä ihmisille…

        3+
      • Joo, kun suihkukoneet ja potkuriturbiinikoneet alkavat kunnolla pöristelemään niin asuntojen hinnat varmaan nousee kentän ympäristössä tooosi paljon… Missäköhän päin maailmaa Tolvana on huomannut että lentomelu on asuntokaupan rakettiefekti?!? Laskukierrosharjoittelun lisääntyminen varmaan nostaisi koko itä-Helsingin statusta ja Kulosaarelaiset ja Westendin porukka suorastaan ryntäisi asuntomarkkinoille…

        38+
      • Lentomelu näillä alueilla alkaa vasta sitten kun HeVan koneet siirtyy toiselle reitille jos Malmin lentelyt loppuu. Siinä suihkukoneen jyrinässä kyllä asuntojen hinnat tippuu varmasti. Malmin koneet on hyvin hiljaisia verrattuna HeVan koneisiin. Tällä hetkellä Malmin kenttä ei vaikuta todellakaan alentavasti asuntojen hintoihin, päinvastoin.
        Toinen mikä varmasti tiputtaa lähialueen asuntojen hinnat, on se ihmismäärä, 25000 asukkaan “slummi”, joka alueelle tungetaan. Sopivasti siihen Jakomäen ja Tapulikaupungin väliin, pois “parempien ihmisten” alueilta.

        2+
      • Täyttä puppua että Malmin koneiden lähtö vaikuttaisi Helsinki-Vantaan liikenteeseen.. Tuo on jo monta kertaa kumottu tuo väite… Oivallista pelottelua ja propagandaa toisaalta teille Malmin kentän ilmailun kannattajille.. Pääkietotiet on Helsinki-Vantaalla toisiin suuntiin ja Malmin suuntaan lennetään vain poikkeustapauksissa, silloinkin ihan samalla korkeudella, oli noita Malmin koneita taikka sitten ei..

        Malmia halutaan “kehittää” ja kasvattaa eikä se todellakaan tarkoita silloin kissanpäiviä lähialueiden asukkaille.. Slummi sanan käyttäminen tuntuu olevan myös joidenkin kenttä-intoilijoiden käytössä, se kertoo paljon heistä…

        Itä-Helsingin ja Koillisen -Helsingin infra paranee ja yhtenäistyy uuden asuinalueen myötä.. Eiköhän silloin alueen arvostuskin parane.. Jotkut tietysti ovat ylimielisiä alueelle hamaan tappiin asti!

        74+
      • En väittänytkään lentoaseman nostavan tontin arvoa. sanoin, ettei se alenna sitä. Se on eri asia.
        Eli; Missä on lentoasema alentanut tontin arvoa?

        Virkistävää huomata asuinrakentamisen kannattajien motiivi. Mitenkään ette pysty perustelemaan rakentamisen järkevyyttä. Eihän oman tontin arvonnousua taida kehdata perusteluna käyttää…

        Pitäisin kuitenkin moraalisesti arveluttavana tapaa, jolla levitetään valheita lentotoiminnan aiheuttavan veronmaksajille kustannuksia, kun oman tontin arvonnousu pyritään maksattamaan yhteiskunnalla.

        Helsinki-Vantaan liikenteen lisääntyminen alueella on pelkkää arvelua. Malmin poistuminen kartalta kyllä mahdollistaa liikenteen lisääntymisen, mutta mitään varmuutta ei ole että näin tulisi tapahtumaan.

        0
      • Rakentaminen on järkevämpää Malmin kentälle kuin tappiollisen lentotoiminnan ylläpito. Ihmiset saa asuntoja ja asumisviihtyvyys paranee. Siinä perusteluja ihan riittävästi.

        80+
  8. Sinnemäki, Vihreät sekä muut katastrofaalisen yleiskaavan valmistelussa mukana olleet virkamiehet ja poliitikot saavat palkintonsa seuraavissa kunnallisvaaleissa. Tämä on niin suuren luokan virhe, että se säilyy kansan muistissa pitkään.

    15+
    • Jep, täältä ääni Vihreille. (Vaikka eipä Yleiskaavaa kommunisti- ja keskustahörhöjä lukuunottamatta mikään puolue ole vastustanut. Vastustajia on muutama äänekäs nurmijärveläinen tällaisilla internetin idioottipalstoilla.)

      76+
      • Vastustajia on muutama äänekäs nurmijärveläinen tällaisilla internetin idioottipalstoilla?
        Suurin osa helsinkiläisistä vastiustaa tätä kaavaa! Tuu pois sieltä kuplasta!

        8+
      • Jopa 1600 Helsinkiläistä noin 560.000:sta vastustaa rakentamista. MALMI LEX (KENTTÄ VEX) kusetuksessa ei edes yksi – sadasta Suomalaisesta kannata säilyttämistä.
        Rovaniemeltä käsin kuvitellaan että pörräys kansan rahoilla onnistuisi!

        58+
      • Täältä myös. Perussuomailaisia lennätelty Malmilta DC-3:lla ,kun ovat luvanneet antaa äänensä kentän puolesta. Odottavat varmaan saavansa äänivyöryn;)
        Vaan toisin käy “pienituloisten”lentäjien asialla oleville.
        Erehdyin itsekin viimeksi äänestämään,en enää!!!

        29+
    • Suunnitelmaa ei voi henkilöidä. Suunnittelijat ovat kauan tajunneet, ettei helsinkiläisten pidä antaa muiden ajella täyttä vauhtia keskelle kaupunkia. On ajateltava kaupunkilaisten viihtymistä ja terveyttä.

      Onhan järkyttävää todeta, että kaupungin sisällä on lähes sata kilometriä moottoritietä.

      1+
      • “Sata kilometriä moottoritietä” no nyt on vääristely saavuttanut jo aivan uuden mittaluokan. Itse sain kokoon noin 25 km, mutta ilmeisesti edellinen kirjoittaja on laskenut mukaan Kehä I:n, Itäväylän jne nelikaistaisten teiden osuudetkin, jotka eivät määritelmällisesti toki ole moottoriteitä.

        2+
  9. Moottoriteiden bulevardit on kaavan huonoin ajatus. Kallista ja toimimatonta rakentamista. Raideliikenteen äärelle rakentaminen on tarpeellista, moottoritien varsi sen sijaan on heikoin mahdollinen asuinpaikka. Havainnekuvien katutason liiketilat ja elävöittäminen ovat huuhaata, nämä bulevardit ovat keskustan ulkopuolela eikä siellä elä liikkeet eivätkä palvelut.

    12+
    • ” moottoritien varsi sen sijaan on heikoin mahdollinen asuinpaikka.” Juuri siksi nämä vain “nurmijärveläisiä” palvelevat helsingin sisäiset moottoritiet pitää muuttaa kaupunkibulevardeiksi. Helsinkiläiset eivät tarvitse kaupunkimoottoriteitä.

      66+
      • Puhu mielellään vain omasta puolestasi – itse kantakaupungin asukkaana ajan näitä “moottoriteitä” mökkeilemään, harrastamaan, asioimaan ja sukuloimaan niin Helsingin pohjoisosiin, lähikuntiin kuin pidemmällekin jos en päivittäin, niin ainakin useamman kerran viikossa.

        3+
    • Bulevardille tulee aina raiteet, auto jätetään Helsingin rajalle tai ykköskehälle. Siis moottoritie lakkaa olemasta nopea väylä ja bulevardi on raide- ja kevytliikennevaltainen.

      2+
      • “auto jätetään Helsingin rajalle tai ykköskehälle”

        Jätä sä omas mihin haluat, mutta mä kyllä jätän omani tänne Kehä I:n sisäpuolella olevan omakotitaloni autotalliin. Että moro

        3+
  10. Korkein hallinto-oikeus on juuri hyväksynyt Mechelininkadun kaventamisen ja pyöräkaistojen rakentamisen sinne. Tämä merkitsee sitä, että Länsiväylän merkitys laajentuvan Länsisataman kuorma-autoliikenteen purkuväylänä korostuu entisestään. Ei Länsiväylää voi tällaisilla eväillä bulevardisoida miltään osin.

    5+
      • Ootas kun mä arvaan: Junantuoma viherpiipertäjä?

        Ei äänioikeutta Helsingissä.

        3+
      • Öö, kyllä mulla on äänioikeus Helsingissä. Ihan sama mistä kukin on tullut.

        Espoolaiset voivat keskittyä Espoon yleiskaavan kommentointiin. Lisää eritasoliittymiä, autotunneleita, parkkipaikkoja jne.

        5+
  11. Kaavasta on tehty lähes 1500 valitusta tai muistutusta, mutta niillä ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta kaupunkisuunnitteluviraston esityksiin.

    Kaupunkisuunnittelulautakunta poisti kartoilta näön vuoksi muutaman hehtaarin, mikä varmaan sopi myös virastolle. Sillä ei ole varmaan mitään sitä vastaan, että huomio kiinnittyy muutamaan yksityiskohtaan, ja sen takana kaava menee läpi niinkuin on suunniteltukin.

    Uusi yleiskaava hävittäisi kolmanneksen kaupunkin metsistä ja viheralueista, vaikka on osoitettu, että rakentamalla vähän tiiviimmin olemassaoleville alueille ja tinkimällä ylisuurista asukastavoitteista esimerkiksi Keskuspuiston nykyiset rajat voitaisiin säästää.

    Nyt olisi korkea aika kaupunginvaltuutetujen ottaa ohjat käsiinsä. Eikö olisi parempi tiivistää kaupunkia kuin viheralueita?

    17+
    • Kaavoitusta on mahdotonta tehdä mielipiteiden, valitusten ja muiden mutujen pohjalta, kun niitä on yhtä monta kuin esittäjiäkin. Faktoihin, säädöksiin ja vastuisiin perustuvilla asioilla esityksiä voidaan tarkentaa.

      70+
      • Minkäs pohjalta ne kaupunkisuunniteluviraston suunnitelmat sitten on tehty? Samanlaisia mielipiteitä, mutuja ja pöhinöitä muutaman työpöydän ympäriltä.

        14+
  12. Tässä yleiskaavassa ei ole otettu pätkääkään huomioon nykyisten helsinkiläisten mileipiteitä lukuisista muistutuksista tai adresseista huolimatta! Helsinkiläisten jo monessa polvessa.
    On liikuttavaa nähdä kuinka alueiden historiasta ja tavoista tietämättömät, ei-syntyperäiset helsinkiläiset nyt keksiivät meille mukamas paremmat asuinalueet.
    On merkillistä, että Helsinki ei saa olla monimuotoinen, vaan sen pitää olla kokonaisuudessaan urbaani, täynnä pöhinää. Tämä on hyvin kuplamaista ajattelua, missä ei anneta ihmisten asua sellaisessa ympäristössä missä he oikeasti haluavat asua.
    On aivan turha väittää, että kaikki haluavat asua urbaanisti!
    Eivät halua, eivät kaikki nuoretkaan, tai lapsiperheet!
    Ja ei, en halua muuttaa pois omasta kotikaupungistani, vaan haluan asua siellä vastakin, sellaisessa ympäristössä jossa itse viihdyn.

    12+
    • Syntyperäiset helsinkiläiset ovat aina olleet vähemmistö Helsingissä, ja se on kasvavan kaupungin “sisäänrakennettu” ominaisuus. Muualta muuttaneet ovat keskimäärin myös koulutetumpia ( koska muuttajat ovat tulleet tänne usein korkeakoulutusta hakemaan ja jäänneet sitten tänne) ja ovat siten aina päässeet vaikuttamaan ympäristönsä kehittymiseen enemmän kuin syntyperäiset. Näin ainakin teoriatasolla. Eli myyttistä stadilaisten omaa Helsinkiä ei ole koskaan ollutkaan olemassa.

      2+
      • “Syntyperäiset helsinkiläiset ovat aina olleet vähemmistö Helsingissä.”

        Ja lähde oli?

        17+
      • Lähde: Helsingin tilastolliset vuosikirjat viime vuosisadan alusta lähtien. Kun Helsingin väkiluku kaksinkertaistui 20-30-vuoden välein aina siitä lähtien kun Helsingistä tuli pääkaupunki vuonna 1812 aina 1960-luvun lopulle saakka, jolloin kaupunki alkoi kasvaa naapurikuntien puolellla, niin on selvää että tämä kasvu on tullut nimenomaan muuttajista. Niinpä tänne muuttaneet ovat aina osallistuneet kaupungin kehittämiseen tasavertaisina kaupungissa jo pitenpään asuneiden kanssa. (Helsingissä syntyneiden osuus on vuosikymmenet ollut vähän päälle 40 prosenttia ja aikuisväestössä osuus on vielä tätäkin pienempi.)
        Myös koulutustasosta ja syntyperästä on tutkittua tietoa, 1960-luvulla muualta muuttaneiden koulutustaso alkoi kasvaa nopeasti, silloin kun korkeampi koulutus ei olut enää niin riuksti sidoksissa taustaan. Ja koulutus on avain tuloihin ja valtaan.

        5+
    • Urbaania ympäristöä on Helsingissä häviävän vähän, ‘vehreitä’ lähiötä koko Suomi täynnä.

      Eikö nyt tosiaan edes vähän saa haluta pienen pienen kantakaupungin pienen pientä laajentamista, ilman että hegemoninen puutarhakaupunkikansa saa itkupotkuraivarit?

      2+
      • Pienen pientä laajentamista? Älä nyt naurata, todellista tuhoamista tarkoittanet?

        10+
      • Kun argumentit loppuu, ruvetaan liioittelemaan ja vääristelemään faktoja. “Metsänraiskausta”, “Keskuspuiston täystuho”, “autoton Helsinki”…

        Ja kaikki tämä moottoriteiden varsien nurmikoiden takia?

        18+
      • Todellinen häpeäpilkku on myös Malmin lentoaseman ottaminen rakentamiseen. Turha seliittä, että rakennusmaata ei Helsingistä löytyisi. Se on varsinainen vale. Ja miten kenelläkään voi olla kanttia tuhota tälläinen arvostettu historiallinen kohde?
        Faktojen vääristely on nimenomaan tässä kaavoittajien puolelta se ydinasia.

        4+
      • Hietaniemen hautausmaallahan on ihan hyvää tilaa käydä sauvakävelyllä tai piknikillä. Pois turhat valitusvirret!

        0
      • Kuuluvatko laajat hautausmaat kaupungiin. Tämäkin tila voidaan ottaa asumiseen ja siirtää hautausmaa muualle. Esim moottoriteiden varteen.

        0
      • Hysteriaa’lle kommentti: Hautausmaa on myös puistoa ja panisin ne rakentamislistalla säästetymmäksi kuin siirtolapuutarhat. Ratikka 6 ja 8 meneen Vallilan laakson siirtolan ohi. Usein kuulee siinä sanottavan: “Ohoh, kato siirtolapuutarha keskellä kaupunkia”

        0
  13. Varsinaisia Valheita voi lukea lentokentän ystävien sivuilta!
    Pieni piiri vaatii saada pörrätä kaupunkilaisten rahoilla “kotiportiltaan”!

    83+
    • Osoitapas yksikin valhe tai paikkansapitämätön väite lentokentän ystävien nettisivuilta (malmiairport piste fi).

      Valheiden sijaan löydät sieltä faktatietoa lähdeviitteineen. Mm. sekin selviää sinulle sieltä, että kaupungin rahaa ei kentän ylläpitoon käytetä nyt eikä sitä tarvita ilmailutoimintaan jatkossakaan, vaikka Finavia kentältä vetäytyisikin.

      Piiri, joka haluaa säilyttää kentän ilmailukäytössä, ei ole pieni. Useissa ammattimaisesti tehdyissä mielipidemittauksissa on tullut varsin selväksi, että enemmistö helsinkiläisistä haluaa säilyttää kentän ilmailukäytössä. Vain 15% on kentän rakentamisen kannalla.

      2+
      • “Lentokoulutuksen osalta kysymys on myös yli 30 000 moottorilento-operaatiosta vuosittain, mikä olisi uuden paikkakunnan asukkaille sietämätön elinympäristön muutos”

        Juuh, ilmeisesti koulutuslennot ovat äänettömiä ja ympäristön rakastamia vain Malmin kentän laskukierrosharjoittelu-alueella…

        120+
      • ” Malmin lentoasema on pääkaupunkiseudun ainoa varakenttä. Helsinki-Vantaan ollessa syystä tai toisesta suljettuna ei henkilö- ja rahtilentoliikenne pääse Helsingin seudulle ja sieltä pois mitään muuta kautta kuin Malmilta.”

        Ehkäpä MLY ei ole huomannut, mutta kalusto on 80-luvun virkamieslakon jälkeen kasvanut.
        Montako vantaalle lentävää matkustajakonetta pystyy malmia käyttämään? Ja miten iso se määrä on vantaan kokonaisliikenteestä?

        Eiköhän kentän säilyttämisen puolesta ole ihan tarpeeksi hyviä perusteita, ettei tarvitse liioitella… Liiottelu syö uskottavuutta.

        3+
      • Ei pakota. vielä…
        Tosin helsinki tuntuu suunnittelevan suomen kansan asuttamista kehä3:n sisäpuolelle…

        Bailando locos

        1+
      • Täällä on suhteessa enemmän työpaikkkoja. Olisi hyvä, jos kaupungissa olisi useita paikkoja asuntovaunuille ja -autoille. Kumpulan laakson aitojen väli, Kumpulan siirtolan reunusta (Koivukuja), Ruskeasuon siirtolan reunusta JNE.

        1+
  14. Helsingin väkiluku on tällä hetkellä 50 000 suurempi kuin vuosikymmenen alussa. Tuo 7,5 vuoden kasvu on sama kuin Porvoon asukasluku, ja se on yhtäsuuri kuin Jätkäsaari, Kalasatama ja Kruunuvuorenranta yhteenlaskettuna silloin kun ne ovat valmiita.

    9+
  15. Uuden yleiskaavan tärkein tavoite joka tulisi välittömästi kaavan hyväksynnän jälkeen siirtää käytäntöön on tavoite kantakaupungin laajentamisesta.

    Tämä tapahtuu luonnolisimmin Länisväylän bulevardisoinnilla ja siten Lauttasaaren tiivistämisellä = lähinnä kantakaupunkia oleva moottoritiemäinen väylä.

    Epäileville Tuomaksille suosittelen nyt alkuun Helsingissä Mechelinin katuun ja Hämeenkatuun tutustumista onko niissä elämää? Voisivat olla paljon paremminkin elävöitettyjä mistä löytyy sitten Euroopasta loputtomasti esimerkkejä.

    4+
    • Kommentillani ei ollut mitään tekemistä puoluekannan tai aatteen kanssa. Kyse on järkevästä kaupunkirakenteesta. Vai onko mielestäsi järkevää pitää moottoritietä keskellä kaupunkia. Siinätapauksessahan mielestäsi kannattaa varmaankin kaivaa 60-luvun suunnitelmat naftaliinista ja jatkaa Länsiväylä suoraan Itäväylälle Punavuoren yli…

      Eikö?

      4+
      • 1) Yksikään Helsingin moottoritie ei ole keskellä kaupunkia.
        2) Jos olet sitä mieltä, etteivät moottoritiet kuulu keskelle kaupunkia, miksei nimimerkkisi ole “moottoritiet eivät kuulu keskelle kaupunkia” tjsp?
        3) Mene sanomaan tuolla etelämmässä, etteivät moottoritiet kuulu eurooppalaisiin kaupunkeihin – ja väitehän siis on kategorinen, ei spesifinen – ja katsele hämmästyen, kuinka kuulijat räjähtävät nauruun. Eli onnea vaan yritykselle!

        0
  16. 1) Kannattaa tutustua karttaan ajatuksella miltä se näyttää nyt ja miltä se näyttäisi tulevaisuudessa jos tieverkosto olisi muutumaton.
    2) Pointti on tyhjä.
    3) Kommentti on yhtä värittynyt kuin kirjoittajansa. Vailla sisältöä.

    Ymmärrän toki tuskasi, mutta asioita tulee ymmärtää laajemmassa mittakaavassa.

    2+
    • Kirjoittaja vastustaa nimimerkkinsä perusteella yleisesti moottoriteitä ja sättii kuitenkin muita värittyneiksi. Tasokasta 😀 No pitäisikö yksityisautoilijoiden autot takavarikoida ja kyseiset ympäristörikolliset laittaa uudelleenkasvatusleireille sitten, vai miten oikein ajattelit päästä noista motareista eroon?

      0
      • Niin… ei taidettu missään kohtaa mainita yleistä halua moottoriteidenkieltoon. Vai kuinka? Vai tulkitsitko niin kuin itse koit tärkeäksi?

        Moottoriteiden paikka ei ole kaupungissa. Haluaisin kuulla edes yhden järkevästi perustellun vastaväitteen.

        Mielelläni lämmitän ilmastoa (vai lämmitänkö?) maasturillani moottoriteillä peltojen ja metsien keskellä. Sitä riittää Ihmeteltäväksi asti esimerkiksi Espoossa .

        3+
  17. Helsingin tulisi ottaa tavoitteeksi hillitä voimakkaasti väestömääränsä kasvua sen sijaan, että parannettaisiin edellytyksiä kasvulle. Ylisuuret väestötavoitteet johtavat liikenneongelmiin, sosiaalisiin ongelmiin, väestörakenteen vinoutumiseen, ympäristöongelmiin ja yleiseen elämänlaadun heikkenemiseen. Mittakaava on niin suuri, että näin massiivinen virhe ei enää edes olisi ihmisiässä korjattavissa. Laatu ennen määrää!

    2+
    • Väestönkasvun rajoittamistavoite tarkoittaa vain ihmisten valinnanvapauden rajoittamista.

      0
  18. Miten ihmeessä ksv voi kirjoittaa, että “Lopullisen päätöksen yleiskaavasta tekee kaupunginvaltuusto myöhemmin syksyllä”? Tämähän kuulostaa siltä, että asia olisi todellakin nuijittu jo läpi aikaa sitten. Mihin tässä tapauksessa tarvittaisiin poliittista koneistoa? Palautukseen vaan, ei tällaista asiakirjaa voi näin heppoisena saattaa lainvoimaiseksi.

    4+
  19. Väestönkasvuun liittyen tulisi varautua muualta tulevien tarpeisiin. Eivät välttämättä tarvitse ratsastus- tai jäähalli ja muita liikuntapalveluja vaan eri uskontojen harjoittamiseen soveltuvia tiloja. Iso osa tästä väestön kasvusta tulee rajojen ulkopuolelta. Tarvitsevat isoja asuntoja, isoja vuokra-asuntoja ym.

    1+
    • Niin, siis kaikkeahan saa tarvita ja haluta, jos vain veronmaksukykyä ja ostovoimaa riittää.

      3+
    • No tämähän onkin hienoa! Juuri sitähän Helsinki tarvitsee lisää, “työkyvyttömiä”, kouluttamattomia, kielitaidottomia, verovaroin eläviä ihmisiiä, joiden ainoa agenda on oman uskonnon harjoittaminen. Tälle vuosisadalle pliis. Millä luulet, että nämä vapaamatkustajat elätetään? Suomi on sekulaari länsimainen sivistysvaltio!

      2+

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.