Blogi: Liikkuminen

Ratikkanäyttelyssä kurkistetaan joukkoliikenteen tulevaisuuteen

Laiturin ratikkanäyttely tutustuttaa Helsinkiin ja Espooseen suunniteltuihin pikaraitioteihin. Näyttelyn keskiössä ovat Raide-Jokeri ja Kruunusillat.

Raide-Jokeri on Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välille suunniteltu pikaraitiotie. Kruunusillat on Helsingin keskustan ja Laajasalon välille kaavailtu raitiotieyhteys, jota varten suunnitellaan siltoja kantakaupungista Kruunuvuorenrantaan. Yhteys toteutetaan osittain pikaraitiotienä. Kruunusillat-hanke tuo myös kävely- ja pyöräteitä keskustasta Laajasaloon.

Hankkeisiin voi tutustua muun muassa kahdeksan metriä pitkän pienoismallin avulla. Kruunusillat-yhteyttä voi katsella myös virtuaalimallien ja 3D-lasien avulla. Laiturilla voi myös kokea uusien ratikoiden äänimaailman ja koeistua niiden penkeillä. Raitioteiden lisäksi näyttelyssä kerrotaan kaupunkien suunnitelmista rakentaa uusia asuntoja ja palveluita raitiolinjojen varrelle.

Pikaratikat yhdistävät kasvavat asuin- ja työpaikka-alueet

Helsinki ja koko Helsingin metropolialue kasvavat vauhdilla. Helsingin väkimäärän arvioitu kasvu vuoteen 2050 mennessä on jopa neljännesmiljoona asukasta. Tämä johtaa myös liikenteen lisääntymiseen. Helsinki vastaa tähän haasteeseen edistämällä ennen muuta kestäviä liikennemuotoja eli kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä. Tulevaisuudessa yksi joukkoliikenteen keskeisistä muodoista on pikaraitiotie.

Raideliikenneverkostolla on tärkeä rooli Helsingin tulevassa yleiskaavassa. Metro, junat ja pikaraitiotiet yhdistävät kaupungin keskukset verkostokaupungiksi. Pikaraitioteiden varrelle suunnitellaan tulevaisuuden asuin- ja työpaikka-alueita.

Ratikkanäyttelyn tapahtumia ja pikaratikat esitteessä

Ratikkanäyttelyyn liittyy tapahtumia, joissa esitellään mm. Raide-Jokeria, Kruunusillat-hanketta sekä maailmalla toteutettuja pikaraitioteitä.

  • 27.1. klo 16–19 Jokerimessut. Raide-Jokerin suunnittelijat tavattavissa, tietoisku klo 17
  • 4.2. klo 17–19 Pikaratikkailta. Mikä on pikaratikka, ja miten se muuttaa liikkumista Helsingissä? Esittelyssä myös Artic-ratikka sekä Tampereen ratikkasuunnitelmat
  • 15.2. klo 16–19 Siltailta. Esittelyssä Kruunusillat-hanke ja siihen liittyvä Nihti–Kruunuvuorenranta-katusuunnitelma
  • 17.2. klo 16 Merihaka-ilta. Esittely- ja keskustelutilaisuus Hakaniemen ja Merihaan välisen alueen suunnittelusta.
  • 7.3. klo 16–18. Oulunkylän Käskynhaltijantien ja Maunulan Pirkkolantien ja Pirjontien alueen asemakaavaluonnosten esittely- ja keskustelutilaisuus
  • 24.3. Raide-Jokerin pysäkeille nimet -ideoinnin tulokset julkistetaan raidejokeri.info-sivuilla.
  • Maaliskuussa Ihme-nykytaidefestivaalin ja Kateřina Šedán Ratikkasoittajien kiertue Helsingin raitiolinjoilla.

Tarkemmat tiedot tapahtumista löytyvät Laiturin sivuilta osoitteesta laituri.hel.fi. Näyttelytila Laituri sijaitsee vanhan linja-autoaseman rakennuksessa Kampissa osoitteessa Narinkka 2. Ratikkanäyttely on avoinna 24. maaliskuuta asti.

Pikaratikka-esite kertoo pähkinänkuoressa, minkälaisesta kulkupelistä on kyse. Esite on saatavilla verkossa sekä painotuotteena, jonka voi noutaa esimerkiksi Laiturilta.

Tutustu esitteeseen: Pikaraitiotie – Tulevaisuuden joukkoliikennettä Helsingissä (pdf)

7 kommenttia artikkeliin ”Ratikkanäyttelyssä kurkistetaan joukkoliikenteen tulevaisuuteen

  1. Ei tarvita mitään satojen miljoonien eurojen kruunusiltoja Laajasaloon tai raitiovaunureittejä pitkin Vartiosaaren ja Rastilan rakentamattomia merenrantoja. Vuosaareen pääsee jo nyt metrolla, ja Laajasaloon Herttoniemen metroasemalta.

    9+
    • Ja minä läntisessä kantakaupungissa asuvana veronmaksajana odotan sitä veroäyrin korotusta, joka on välttämätön, että saadaan kaikki suunnitelmissa olevat ylimitoitetut jutut rakennettua. Kustannusarviot eivät yleensä Helsingin asioissa pidä kutiaan.

      5+
  2. toinen metrolinja on pakko rakentaa , koska se on kyllin järeä hoitamaan ruuhkautuneita pääväyliä bulevardisoinnin tullessa. niin hyrylästä pasilan kauttan kamppiin ja sieltä eiraan kuin hakunilasta pasilan kautta kamppiin ja sieltä espalle. poikittain pikaraitiotie ovat hyviä mutta ei ole helsingin kestaan päin mentäessä.

    3+
  3. Nykyaikaa olisi vain metrolinjat, myös Kruunuvuoren, Santahaminan!

    Kauhistuttaa ajatus, että tuulivoimalla kulkevat purjeveneet pitää vaihtaa Helsingin siltojen takia moottoriveneisiin. Ei kovin ekologista! Ja tuulimyllyt merelle. “silpomaan muuttolintuparvia, kamalaa.

    Toisaalta mainio kulkuväline on Suomenlinnan lautta, miksei vesiliikennettä laajennetaan. L auttavan on aina täynnä turistejakin.

    4+
  4. On totta, etteivät Kruunusillat halvaksi tule ja ne voivat haitata esimerkiksi juuri vesiliikennettä tai eläimistöä. On kuitenkin hyvä muistaa, että Laajasalossa asuu tällä hetkellä noin 17000 asukasta ja Kruunuvuorenrannasta tulee noin 12500 asukkaan kaupunginosa. Väkiluku siis tulee kasvamaan merkittävästi. Jos kaikki liikenne kulkisi vain nykyisen yhden sillan kautta Herttoniemeen ja siitä eteenpäin, olisi tiedossa kaikkea muuta kuin mukavia ruuhkia Herttoniemessä, joka on jo nyt toisinaan turhan tukkeinen.

    Kaikki nuo uudet asukkaat eivät toki poistu samaan aikaan saarelta, mutta liikennemäärät kasvavat silti eivätkä Herttoniemen “liikenneympyrä” ja Linnanrakentajantie vedä tarpeeksi hyvin nytkään. Lisäksi Herttoniemen Hertsiin tuleva Prisma lisännee myös jonkin verran liikennemääriä.

    Sillat eivät toki helpota yksityisautoilun asemaa lainkaan, mutta saattavat tehdä julkisesta liikenteestä kilpailukykyisemmän, mikäli matka-ajat nopeutuvat, kun ei tarvitse ensin kulkea saaren halki Herttoniemeen ja sieltä keskustaan. Itä-Helsinkiin suuntautuvaan liikenteeseen tämä ei vaikuta, ellei rataa jatketa Vartiosaaren kautta Rastilaan/Vuosaareen. Loskaiset talvikelit puolestaan voivat rokottaa kävelijöitä ja pyöräilijöitä, mutta hyvillä keleillä silta voisi jopa kannustaa jättämään auton kotiin.

    Laajasaloa luonnehditaan nyt pussinperäksi ja hyvä saavutettavuus on tärkeää alueen kehitykselle ja asuntojen kysynnälle (joskin Helsingissä asunnoille on paljon kysyntää muutenkin), joten siltayhteys vaikuttaa hyvältä jollei välttämättömältäkin. Lauttakin olisi hyvä, mutta sen kapasiteettirajoitukset ja mahdolliset kelirikon ja jäiden aiheuttamat ongelmat voivat haitata sen kunnollista toimintaa.

    0
  5. Sillan rakentamisessa ei ole mitään ihmeellistä. Ratikkasilta on uusi ja innostava siltakonsepti, nykyaikaa. Kyllä Suomessa siltoja tarvitaan ja paljon on niitä tehtykin. Sillat yhdistävät ja avaavat alueita. Vaasan Raippaluodon silta on Suomen pisin silta (1 045 m) ja se korvasi hitaan lauttayhteyden jo 1990-luvulla. Sekin silta tuli tarpeeseen. Kuinkahan pitkä Kruunusillat tarkalleen ottaen on?

    0

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.