Blogi: Liikkuminen

Aikarajoitukset suosituin keino suitsia jakeluliikenteen haittoja Iso Roballa

Kolkko ja harmaa, mutta liikenteen kannalta kohtalaisen turvallinen. Muun muassa näin kaupunkilaiset arvioivat Iso Roobertinkatua verkkokyselyssä, jolla kaupunkisuunnitteluvirasto keräsi näkemyksiä kävelykadun nykytilasta ja ajatuksia kadun kehittämisestä. Kyselyllä haluttiin erityisesti selvittää, miten jakeluliikenne vaikuttaa kävelykadun viihtyisyyteen.

Yli puolet vastanneista koki tavarankuljetusautojen vaikuttavan kävelykadun miellyttävyyteen paljon tai erittäin paljon. Lähellä asuvien ja muiden vastaajien vastauksissa ei ollut merkittävää eroa. Nuoria jakeluliikenne haittasi jonkin verran vähemmän kuin vanhempia vastaajia.

Paras keino vähentää tavaraliikenteen haittoja oli vastaajien mielestä rajoittaa jakeluliikenteelle sallittua aikaa. Noin puolet vastaajista rajoittaisi jakeluliikennettä päivisin (kello 11–17) ja iltaisin (kello 17–22), öiset kuljetukset kieltäisi sen sijaan vain neljäsosa vastaajista. Parhaaksi ajaksi tavarankuljetuksille katsottiin aamu (kello 5–7) ja aamupäivä (kello 7–11). Tällä hetkellä huoltoliikenne Iso Roobertinkadulla on sallittua iltaseitsemästä aamupäivään kello yhteentoista.

Aikarajoitusten lisäksi tavarankuljetuksia ehdotettiin kehitettäväksi mm. asettamalla kävelykadulle puomeja tai pollareita, merkitsemällä erillisiä lastauspaikkoja ja lisäämällä valvontaa.

Jakeluautojakin enemmän vastaajat halusivat Iso Roobertinkadulta pois liikkeissä asioivien ajoneuvot. Niiden pääsyä kävelykadulle rajoittaisi 80 prosenttia vastaajista. Jakeluautojen, taksien ja asukkaiden ajoneuvojen pääsyä kadulle rajoittaisi noin puolet vastaajista.

Kävelykadun yleisissä kehitysehdotuksissa eniten mainintoja saivat istutusten, roskisten ja kadunkalusteiden lisääminen, puhtaanapidon parantaminen sekä uusien kahviloiden ja terassien saaminen kadulle.

Alkuvuodesta järjestettyyn kyselyyn osallistui 1 127 vastaajaa. Vajaa puolet vastaajista asui kävelykadun välittömässä läheisyydessä. Nuorten osuus vastaajista oli melko suuri, sillä yli puolet osallistujista oli alle 35-vuotiaita.

Helsingin kaupunki kehittää parhaillaan koko Helsingin jakeluliikennettä ja muuta kaupunkilogistiikkaa yhdessä liike-elämän kanssa. Kaupunkisuunnitteluvirastossa ollaan tekemässä citylogistiikkaohjelmaa, jonka tavoitteena on tehostaa yritysten toimintaa, lisätä asumisviihtyvyyttä ja samalla vähentää jakelu- ja keräilyliikenteen haittoja asukkaille ja liikkujille.

Rakennusvirasto aloittaa tänä vuonna Iso Roobertinkadun peruskorjauksen suunnittelun. Parannustyöt on tarkoitus aloittaa vuonna 2015.

Yksi kommentti artikkeliin ”Aikarajoitukset suosituin keino suitsia jakeluliikenteen haittoja Iso Roballa

  1. Eiköhän tästä ja Vaasankadun kävelykatukokeilusta ole opittu sen verran, että ilman toimivaa huoltoliikennettä ei ole muuta liiketoimintaa kuin korkeintaan erotiikka-alaa ja soittoruokaloita. Kaikki ns. hyviä veronmaksajia palvelevat isomman volyymin kaupat hakeutuvat taloudellisista ja logistisista syistä paikkoihin, joihin pääsee autolla.

    1+

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.